Juhlavuosi 2011

HELSINGIN TARMO 80 VUOTTA

Helsingin Tarmo on perinteikäs urheiluseura, joka on toiminut Helsingissä jo vuodesta 1931. Kuluvana vuonna 2011 seura juhlii kunniakasta 80-vuotista olemassaoloaan. Juhlavuosi huipentui 8.10.2011 järjestettyyn yleisötapahtumaan Ruskeasuon Urheiluhallilla. Tapahtuma keräsi yhteensä noin 500 kävijää.

Tapahtumassa olivat esillä Tarmon kaikki lajit ja seuran toiminta. Päivän kruunasivat nyrkkeilyn eteläisen alueen avoimet mestaruuskilpailut, voimanoston kutsukilpailut sekä painin ja judon näytösottelut. Lisäksi tapahtumassa käytiin Tarmon avoimet vauhdittoman pituushypyn mestaruuskilpailut. Lajikohtaiset tulokset löydät lajien omilta sivuilta.

"Perinteiset urheiluseurat ovat yhä ahtaammalla, kun ihmisten vapaa-ajasta käydään yhä kiivaampaa taistelua. Urheiluseuratoiminnalla on kuitenkin paljon mahdollisuuksia esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisyssä sekä maahan ja kaupunkiin muuttavien sopeuttajana. Harjoituksissa pääsee helposti tutustumaan paikallisiin. Tarmon henki on, että taustoistaan huolimatta jokainen on tervetullut treenaamaan, harjoittelumaksut ovat alhaiset ja jokaiselle riittää tekemistä niin paljon kuin on intoa tehdä. Kokonaiset perheet voisivat helposti viettää mielekästä aikaa yhdessä", pohtii Helsingin Tarmon puheenjohtaja Kari Simonen seuran tulevaisuudesta.


Tarmon lajijaostot palkitsivat iltajuhlassa jaostojen pitkäaikaisia vaikuttajia:

Judo: Christer Lindqvist, Jukka Laitinen
Paini: Ilpo Seppälä, Esko Kuismin
Yleisurheilu: Kari Simonen, Risto Karasmaa
Nyrkkeily: Martti Lehtevä, Ilmo Lindqvist
Voimanosto: Åke Koponen
Painonnosto: Tenho Kantola

Tarmo 8o vuotta -juhlajulkaisu on ladattavissa pdf-muodossa tästä linkistä.