Hieno painiviikonloppu

20.5.2026

Tarmon painijoita oli viikonlopun aikana kilpailemassa kahdessa kaupungissa.

Painikoulun nuoret kilpailijat osallistuivat ensimmäistä kertaa Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailuihin, jotka järjestettiin VaSa:n ja YTK:n toimesta Tikkurilassa. Kaikki painijamme painivat rohkeasti, otteluvoittoja tuli sekä paljon kokemusta isoista kisoista tulevaisuutta varten! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin aktiivisen harjoittelun ja kilpailemisen merkeissä!

Riehunkankaan Hugo taas onnistui hienosti Puolan Racibórzissa kansainvälisessä U20-painiturnauksessa. Kovaa ja tarkkaa painia esittänyt Hugo kukisti kaikki vastustajansa ja saavutti sarjan 67kg kultamitalin.

✨ Isot onnittelut! ✨